Tiimi


Valmentaja Tia Könönen

Olen liikuntatieteiden kandidaatti ja fitnessurheilija. Liikuntabiologian opintoihin olen tähän mennessä yhdistänyt ravitsemustieteet, liikuntapsykologiaa ja Academic PT – koulutuksen. Sekä opintoni että oma urheilu-urani ovat luoneet vahvan perustan valmentamiselle, jonka päälle jatkuvasti kehitän osaamistani taatakseni valmennuksen laadun.

Bodyfitnessissä olen vuoden 2024 Suomen ja maailman mestari, ja ennen fitnessiä kilpailin nyrkkeilyssä 🥊🏆

Näen valmentamisen eräänlaisena ongelmanratkaisu- ja oppimisprosessina. Samalla se on myös yhteistyötä, joka perustuu luottamukseen. Luotettavuuteni valmentajana perustuu läsnäoloon, vuorovaikutteisuuteen, rehellisyyteen ja myös vaativuuteen. Rehellisyys on valmennuksen kulmakiviä, kaikki ohjeistukset ovat perusteltavissa. Se näkyy myös kommunikaatiossa, uskon avoimen keskustelun ja vuorovaikutteisuuden taklaavan monia ongelmia jo ennen niiden syntyä. Vaativuus valmentajana merkitsee minulle kannustamista uskaltautumaan epämukavuusalueelle ja oppimaan. 

Valmennukseen sisältyy tavoitteidenmukainen harjoitusten ohjelmointi ja ravitsemusohjaus, saavutettavuus ja tuki aina tarpeen vaatiessa. Kaupanpäälle tulee huonoa huumoria.”


Valmentaja Miika Meier

”Olen Tikkurilalainen valmentaja ja palomies. Olen tehnyt kuntosalivalmennuksia vuodesta 2020 lähtien. Minulla on valmennustaustaa golfin puolelta noin kymmenen vuotta ja pelasinhan kyseistä lajia myös ammatikseni vuosina 2015-2020. Olen suorittanut Valmentajan ammattitutkinnon (VAT) 2018, joka oli myös vuosi, jolloin astuin Juhon (@juhovich )valmennukseen. Voinkin sanoa Juhoa mentorikseni, jolta olen ammentanut suurimman osan tietotaidoistani. Toki olin hyvin kiinnostunut fysiikkatreenamisesta jo golfvuosina. Omaa kuntosalitaustaa minulla on vuodesta 2010 lähtien, jonka aikana olen aktiivisesti opiskellut aiheesta lisää itsenäisesti sekä pienempien koulutuksien avulla (esim. N1 education)

Koen, että omiin vahvuuksiin kuuluu ehdottomasti hyvät vuorovaikutustaidot, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ymmärrys ja kehittymisen seuranta. On tärkeää, että jokainen valmennettava kohdataan yksilönä ja pohditaan, miten saadaan juuri kyseisen yksilön arkeen toimivia ratkaisuja. 

Kuntosaliohjaukseni teen pääsääntöisesti Fit Vantaalla, Tammistossa (@fitvantaa.ironparadise ).”


Valmentaja Ronja Grönberg

”Olen fysioterapeutti, valmentaja ja fitnessurheilija. Valmennusten parissa olen työskennellyt vuodesta 2017. Ensin tanssin puolella ja vuodesta 2019 yksilövalmennusten parissa kuntosalilla.

Oma urheilutausta löytyy kilpatason taitoluistelun sekä tanssin puolelta. Nykyään lajina toimii bikini fitness, jossa olen kisannut kaksi kilpailukautta. Näiden pohjalta pidän myös fitnessurheilijoiden esiintymis- ja poseeraustunteja.

Valmennuksessani näkyy vahvasti fysioterapiaosaamiseni sekä kyky kohdata asiakkaat kokonaisuutena – ei vain yksittäisenä tavoitteena. Ihmisläheisyys ja jatkuva tuki ovat myöskin avainasemassa.

Itselleni on tärkeää asioiden opettaminen, joten pyrin ammattilaisena siihen, että yhteistyöstä jäisi käteen muutakin kuin kasa ohjelmia. En lupaa yhdessä yössä tapahtuvia muutoksia, vaan tahdon opettaa ja auttaa ymmärtämään. Uskon, ja olen todennut tämän luovan pitkäaikaisempia ja kestävämpiä tuloksia niin kehonmuokkausprojekteissa, kuin kuntoutuksenkin saralla.”


Valmentaja Santtu Kütt

”Olen tiedonjanoinen ja analyyttinen valmentaja sekä viittä vaille valmis liikuntatieteiden maisteri. Maisteriopinnoissani pääaineeni on liikuntafysiologia, ja kandidaatin tutkinnon suoritin liikuntabiologian oppiaineessa. Liikuntatieteiden opintojen ohella olen suorittanut Itä-Suomen yliopistossa ravitsemustieteen perus- ja aineopinnot, ja parhaillaan täydentävät urheiluravitsemuksen opinnot ovat käynnissä. Lisäksi olen koulutettu personal trainer.

Oma urheilutaustani on alun perin kamppailulajeissa, mutta viimeiset kymmenen vuotta olen keskittynyt tavoitteelliseen voimaharjoitteluun. Käytännön kokemus ja tieteellinen ymmärrys kulkevat työssäni käsi kädessä.

Minua motivoi ennen kaikkea ihmisten auttaminen, uuden oppiminen ja ongelmien ratkaisu. Haluan rakentaa harjoittelusta kokonaisuuden, joka tukee valmennettavan tavoitteita ja elämäntilannetta parhaalla mahdollisella tavalla.

Valmennus FTA:lla

FTA:lla tarjoan valmennusta henkilöille, jotka haluavat kehittää lihasmassaa ja kehonkoostumustaan – joko tulevia fitness-kilpailuja silmällä pitäen tai täysin omaksi ilokseen ilman lavatavoitteita. FTA:lla valmennuksen tukena ovat myös tiimin muut valmentajat, joiden kanssa sparrata ajatuksia valmentajan roolissa. Lähivalmennukseeni on mahdollista tulla Vantaalla ja Jyväskylässä, etävalmennukseen mistä päin vain!

Valmennukseni perustuu uusimpaan tutkittuun tietoon ja jatkuvaan oppimiseen. Haluan, että valmennettavani ymmärtävät harjoittelunsa periaatteet – mitä tehdään ja miksi. Odotan valmennettavilta rehellistä kommunikointia ja parhaansa yrittämistä, mutta tärkeintä on säilyttää tekemisen ilo ja sopiva rentous.


Valmentaja Juho Murtonen

”Toimin FTA:n ”päävalmentajana” yhdessä kollegani Lauri Perälän kanssa. Tehtävämme on varmistaa laadukas, tehokas ja turvallinen valmennus yhdessä valmentajiemme kanssa. Toimimme tiiviissä yhteistyössä, jotta me kaikki voimme kehittyä ja tarjota jatkuvasti parasta mahdollista valmennusta jokaiselle yksilölle. Valmennuksen laatu subjektiivinen kokemus, jonka määrittää jokainen yksilö henkilökohtaisesti – Tämä on valmennuksemme ydin FTA:ssa!

Olen toiminut ammattivalmentajana vuodesta 2015 lähtien http://www.juhomurtonen.com. Olemme perustaneet yhden Suomen menestyneimmistä fitnesstiimeistä http://www.finnishphysiqueacademy.com, jossa toimi myös valmentaja. Pidämme myös Suomen suosituinta fitnessaiheista podcastia – Fitnessvastaanottoa, kollegani Theo Mbayn kanssa.

Tervetuloa valmennukseen!”